Monipuolinen puhallinmusiikki, osa harjoiteltua konserttiohjelmaa

Ryhmän tai esiintyjän nimi

Jalasjärven soittokunnan nuorimmat

Paikkakunta

Kurikka/Jalasjärvi

Teoksen kesto

06:00

Kuvaus teoksesta

Jalasjärven soittokunnan nuorimmat säveltäjä Albert Lenkiewiczin johdolla esittelevät puhallinmusiikin monipuolisuutta kolmella eri tyylillä. Ensimmäisenä on perinteinen marssi, toisena vastapainoksi herkkä ja hidas klassinen teos, jossa trumpettisoolo sekä kolmantena menevä rokki. Nuoret ovat harjoitelleet viikoittain Jalasjärven soittokunnan riveissä sekä kerran kuukaudessa osallistuneet viikonloppuharjoituksiin (la-su). Tämän lisäksi nuoret ovat osallistuneet Jalasjärven leiritysviikonloppuihin (pe-la-su), joihin on kerääntynyt lähikunnista muitakin nuoria vierailevien johtajien koulutettaviksi.

Ryhmän tai esiintyjän esittely

Jalasjärven soittokunnan nuorissa on tällä hetkellä 23 alle 29-vuotiasta soittajaa, joista tähän nauhoitukseen ehti osallistumaan 15 nuorta puhaltajaa Albert Lenkiewiczin johdolla. Lisäksi Jalasjärvellä toimii soittokunnan lisäksi kaksi muutakin nuorten puhaltajien ryhmää: Nuorisopuhallinorkesteri sekä Orkesteri Plus. Esiintymiset ja mm. kansainväliset yhteistyökuviot antavat kunnianhimoisia tavoitteita nuorille niin musiikillisesti taitojen ja taiteen osalta kuin myös arvojen ja sosiaalisten yhteistyötaitojen osalta.

Ryhmän/esiintyjän Instagram-tunnus

@

Vote for the show