Ylikuormitus

Ryhmän tai esiintyjän nimi

EK4

Paikkakunta

Järvenpää

Teoksen kesto

03:10

Kuvaus teoksesta

Teos vie katsojan paineistetun tunnelman ja räjähtävän energian äärelle. Teoksen aiheeseen suuntasimme tanssijoiden omakohtaisista tuntemuksista, jotka ovat viime aikoina olleet hyvin ajankohtaisia heille. Prosessin aikana pohdimme millaisia odotuksia ja paineita meihin kohdistuu ja kuka niitä meille asettaa. Yhteiskunta, vanhemmat, kaverit vai minä itse. Näiden pohdintojen pohjalta lähdimme tutkimaan millaisiin kehollisiin tuntemuksiin ja liikkeellisiin aihioihin nämä meitä vievät.

Ryhmän tai esiintyjän esittely

Ryhmä on tanssinut yhdessä jo useamman vuoden ja pääasiassa ryhmäläisten tanssilajeina ovat olleet mm. nykytanssi, showtanssi ja baletti. Tavoitteena on tehdä asioita monipuolisesti tanssin parissa ja tutkailla liikettä sekä tanssia kokonaisvaltaisesti taiteenlajina. Ryhmän sisältä on löytynyt tärkeä ja turvallinen tila, jossa olla, ihmetellä, kokeilla ja jakaa asioita tanssin sisällä. Tänä keväänä ryhmä viettää viimeisiä aikoja yhdessä tämän ryhmän parissa, jonka jälkeen kutsuu lukion jälkeiset uudet tuulet.

Ryhmän/esiintyjän nettisivu

Ryhmän/esiintyjän Instagram-tunnus

@

Vote for the show