Aika päästää irti

Ryhmän tai esiintyjän nimi

Ella Nevalainen, Sofia Keskinen ja Sara Tiilikka

Paikkakunta

Imatra

Teoksen kesto

03:03

Kuvaus teoksesta

Teos on trion ensimmäinen oma koreografia. Inspiraatio teokseen syntyi tekijöiden omista kokemuksista ja ajan kohtaisista aiheista. Koreografialla on haluttu kuvata tanssijoiden tunteita menettämisen pelosta, elämän muutoksista ja lopulta tilanteiden hyväksymisestä sekä irtipäästämisestä. Koreografiasta välittyy haikea, mutta toisaalta levollinen tunnelma. Koreografian tekoprosessi on ajoittain ollut raskas, mutta lavalle päästyä se auttoi teoksen tulkinnassa.

Ryhmän tai esiintyjän esittely

Koreografian tanssijoilla on keskenään hyvin erilainen historia tanssin parissa, ja viimeisen kahden vuoden aikana tanssijat ovat löytäneet toisensa harrastuksen kautta. Kaksi tanssijaa on aloittanut tanssin harrastamisen jo erittäin varhaisessa iässä. Yksi tanssija on puolestaan hypännyt tanssin pariin vasta kolme vuotta sitten. Koska ryhmässä on kahta eri ikäluokkaa, tanssijoiden tiet käyvät keväällä eri suuntiin, jonka vuoksi koreografia on todennäköisesti ensimmäinen ja viimeinen yhteinen teos.

Ryhmän/esiintyjän nettisivu

Ryhmän/esiintyjän Instagram-tunnus

@ellanevalainennn @sofia_keskinen @saramonasofia

Äänestä esitystä

  • Kirjoita vähintään 80 merkkiä.