Transsi
Ryhmän tai esiintyjän nimi
Motoran Vinhakat
Paikkakunta
Joensuu
Teoksen kesto
10:00
Kuvaus teoksesta
Transsi on oodi Lanssille. Kokonaisuudessa olemme halunneet tutkia Lanssi-tanssin eri muotoja ja energioita. Olemme tutkineet erilaisten karaktäärien vaikutusta tanssiin ja sen ilmaisuun. Haemme vastausta kysymykseen, mikä tekee Lanssista Lanssin. Transsi kokonaisuus sisältää Lanssin traditionaalisemman muodon sekä Nikolai Vahterovin sommitelman. Musiikissa kuullaan ehtaa Rälläkkämäistä svengiä.
Ryhmän tai esiintyjän esittely
Lavalla nähdään Vuoden 2024 kansantanssiyhtye, Motoran Vinhakat. Motoran Vinhakat ovat nuoria, pitkän linjan tanssin harrastajia, jotka ovat taivaltaneet yhteisellä puolijuoksun rytmillä jo yli 10 vuotta. He eivät ole pelkkää tanssia, vaan oman tanssiyhteisönsä vahvoja peruspilareita, joiden esiintymisessä hehkuu kypsyyden ja yhteenkuuluvuuden tunne. Ryhmän vahva side näkyy lavalla rohkeutena kokeilla uusia ulottuvuuksia tanssissaan. He ovat sekä tanssijoita että tutkijoita, syventyen kansantanssin saloihin mutta myös kokeillen uusia ilmaisun muotoja. Vinhakoiden esiintymiset eivät rajoitu vain Motoran omiin tilaisuuksiin, vaan he ovat aktiivisia osallistujia kansallisissa ja kansainvälisissä tanssitapahtumissa, haluten levittää suomalaisen kansantanssin iloa ja voimaa maailmanlaajuisesti.
Ryhmän/esiintyjän nettisivu
Ryhmän/esiintyjän Instagram-tunnus
@vinhakatmotora
Rösta på föreställningen