Tyttö ja tanssiva karhu
Ryhmän tai esiintyjän nimi
Roigu, Pääkaupungin Karjalaiset Nuoret
Paikkakunta
Helsinki
Teoksen kesto
09:55
Kuvaus teoksesta
Roigu esittää tanssiteoksen "Tyttö ja tanssiva karhu", joka perustuu Marja-Leena Mikkolan samannimiseen runoon. Ryhmä tuo Rami Melingin koreografian jälleen lavalle Ella Rautamiehen uudella toteutuksella. "Ajoi markkinoille tyttö, huoletta, hatutta päin, ja näki tanssivan karhun, hän joukossa ilveilijäin"
Ryhmän tai esiintyjän esittely
Helsingistä tuleva Roigu on riemukas ja rohkea nuorten aikuisten edistynyt kansantanssiryhmä, joka tanssii suomalais-ugrilaisia kansantansseja uudenlaisella twistillä. Roigusta huokuu intohimo tanssiin sekä yhdessä tekemiseen, ja ryhmän jäsenet kokevatkin olevansa enemmän kuin pelkkä tanssiryhmä – he ovat tiivis yhteisö, jossa jokainen tuntee itsensä arvostetuksi ja tärkeäksi osaksi porukkaa. Ryhmän ohjaajat haastavat tanssijoitaan ylittämään itsensä ja rohkaisevat heitä tuomaan esille oman ainutlaatuisen tanssillisen äänensä. Tänä syksynä Roigu on toivottanut tervetulleeksi joukkoonsa useita uusia tanssijoita, jotka ovat tuoneet mukanaan raikasta ja pirskahtelevaa energiaa. Roigu pyrkii aktiivisesti tuomaan uusia näkökulmia ja erilaista liikekieltä kansantanssiin. TTämä tarkoittaa myös sitä, että ryhmä käyttää hyödykseen kansantanssikentän ulkopuolelta tulevien koreografien osaamista rikastaakseen omaa repertuaariaan.
Ryhmän/esiintyjän nettisivu
Ryhmän/esiintyjän Instagram-tunnus
@roigu_pkn
Rösta på föreställningen